torstai 9. lokakuuta 2014

Syksy on melkein täällä!

Heippa!

Syksy alkaa olla täällä ja arki on lähtenyt rullaamaan. Koulua on takana jo kohta kolme viikkoa. Ensimmäinen viikko oli ihan hirveetä säätämistä aineiden kanssa ja pari päivää sitten vaihdoin Biologian pois, koska se oli ihan älyttömän vaikeeta englanniksi. Bilsan tilalle otin Cafeteria trainingin, joka tarkoittaa oikeastaan sitä, että työskennellään sen oppitunnin ajan koulun kahvilassa ja tehdään ruokaa, jota porukka sitten ostaa lunchilla. Nyt opiskelen täällä siis Social studiesia, matikkaa, valokuvausta, englantia, planningia, köksää, kahvila harjottelua ja sellaista tietokone juttua. Meillä on koko vuoden nämä samat aineet, joten pieniä kokeita on paljon ja isoja on vain pari lukuvuoden lopuksi.

Oon tosi ilonen siitä, että oon itsekkin huomannut, kuinka englannin kielitaito on parantunut huimasti! Ja varsinkin se oli ihan huippua, kun näin mun yhtä kaveria yks päiväja se oli ihan sillee ''mitää..sun aksentti ei oo enää nii vahva'' hahah se piristi mun päivää ihan huomattavasti!

Ringetteä pelaan täällä tosi tavoitteellisessa joukkueessa. Treenataan kyllä vain kolme kertaa viikossa mutta esimerkiksi lauantaisin saattaa olla että aamulla on jäätreenit, sen jälkeen tehdään jotain muuta urheilullista joukkueen kanssa ja illalla on peli. En malta odottaa, että kausi etenee pidemmälle, koska meidän joukkue kiertää turnauksissa ympäri Kanadaa! Oon saanu paljon kavereita ringetestä ja oon ihan älyttömän onnellinen, että pääsin tähän joukkueeseen. Sarjapelitkin on lähteny hyvin käyntiin!

Ringeten lisäksi pelaan koulun joukkueessa Field Hockeyta. Se on mielenkiintoista, koska olen kuusi- vuotiaasta lähtien pelannut jääkiekkoa ja siinä saa käyttää mailan lavan molempia puolia, mutta field hockeyssa ei. Se on välillä vähän hämmentävää kun yritän pelata mutta kokoajan teen sellasia asoita, mitä siinä lajissa ei saa tehdä, kun taas jääkiekossa kuuluu tehdä.

Viime viikonloppuna mentiin ringette joukkueella Bubble Ball:lloilemaan. se oli ihan super siistiä! pystyi vain juosta päin toisia tai seiniä ja kellekkään ei käynyt mitään. Polvet on kyllä vielä mustelmilla siitä mutta suuremmilta vahingoilta säästyttiin. 


Joukkuekuva!






-Vilma

6 kommenttia:

  1. Oon aina luullu että Kanadaan lähtijät menee ranskankieliselle alueelle mutta ilmeisesti ei :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kaikki :) aika moni meitä on täällä Brittiläisessä Kolumbiassa. Mä en oo täällä järjestön kautta niin sain oikeastaan valita mihin lähden

      Poista
  2. Oijoi miten kivalle näyttää :)! Mites mikä sulla oli enkku numerona koulussa, et ootko sä miten hyvin pärjänny siellä kielen kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli enkku 8 ja aluks oli aika sönkötystä et kun yritti sanoo jotai ni meni sanat ihan sekasin, mutta nyt menee melko hyvin ja oon jo tottunu enkun puhumiseen :)

      Poista
  3. Mitä ne Planning ja Social Studies tarkoittaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Planning on sellasta, missä harjotellaan esim. työhaastatteluja ja CV:n tekemistä ja työpaikan hakua. Social studies on aikalailla sama asia, kun yhteiskuntaoppi

      Poista